maanantai 14. kesäkuuta 2010

Kesä ja varhaiskaali

Pidän kaalista, ehkä se on tullut jo ilmikin ;) ..mutta on huippua kun tulee kesä ja kotimainen varhaiskaali myyntiin! Se on ihan omaa luokkaansa. En boikotoi ulkomaisia kasviksia, moni on oikein hyvää syötävää, mutta pari kertaa olen saanut niin mullalle maistuvaa kaalia etten enää viitsi innostua kevään tullen varhaiskaalista. Odottelen suosiolla sitten kotimaista ja nyt sitä saa! Slurps!
En myöskään muistanut miten hyvää on kesäkurpitsa, etenkin grillattuna/paistettuna. Sain äidilläni grillattuja ja nyt sitten olen monet kerrat paistanut pannulla voissa joko yksinään tai muiden kasvisten kanssa! Ja kun voita on tarpeeksi ;) niin ei välttämättä tarvitse edes suolaa.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Tiukempi linja ;)

Kolme viikkoa onkin vietetty "tiukkapipoisena" karppaajana. Ihan totta, vaikkei siinä mitään verenmakua suussa ole ollutkaan. Olo on niin paljon parempi ja vaaka näyttää pientä muutosta ja niin vaan hiukan ovat jotkut vaatteet alkaneet tuntua löysemmiltä päällä. Hip hei! Kerran viikkoon ollaan käyty miehen kanssa yhdessä salilla, minä tähän asti neljä kertaa. Semmoinen "äijäsali" se on, ilmainen kaupungin ylläpitämä paikka. Tykkään saleilusta! :)

Monena, monena päivänä olen tehnyt tämmöistä hyvin yksinkertaista salaattia, ei siis mikään uusi juttu. Maistuvaa ja ohje kuuluu näin:
- tomaattia
- paprikaa
- kurkkua
- sipulia
- jotakin hyvälaatuista öljyä, meillä tällä hetkellä erikoisrypsiöljyä, oliiviöljykin olisi varmaan sopiva jos siitä tykkää
- suolaa
- (mustapippuria)

Salaatin pääraaka-aineet ovat tomaatti ja sipuli, muita laitetaan oman maun mukaan. Pilko kasvikset, lisää suolaa oman maun mukaan ja halutessasi mustapippuria joitain ripauksia. Lopuksi öljy (jälleen oman maun mukaan) ja sekoita. Maistuu heti mainiolta, ja vielä paremmalta jos maut ehtivät imeytyä jonkin tunnin. Sopii monen ruoan kanssa ja on todella kiva pohja salaatille, jos haluaa lisätä vaikkapa valkokaalia tms.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Kisailu senkun vain jatkuu..!

Periksi ei anneta, vaikka kisailu itsensä kanssa ei aina ole yhtä voittosaattoa! ;)
Samoissa lukemissa pyöritään, onneksi ei kuitenkaan lähtölukemissa!
Jälleen kaksi julkisempaa onnistumistarinaa VHH-ruokavalion tiimoilta. Iltalehdessä eilen nuori mies kertoi tarinaansa. Mies kertoi töissä radiojuontajan 15 kilon pudotuksen samalla tavalla. Jokainen kisailee omaa kisaansa ja tuossa pari lopputulosta! :)
Viime viikolla käytiin salilla, minä hyvin monen vuoden jälkeen, mies muutaman vuoden tauon jälkeen. Tai no, mies kävi kerran aiemmin ennen minua, silloin hänen taukonsa loppui. Tällä viikolla taas on tarkoitus mennä :P ..ens alkuun nyt kerran viikkoon ja sitten lisäillään pikkuhiljaa. Tänään se päivä tuskin on vielä, joten menen treenailemaan lumikolan kanssa ulos tuossa hieman tuonnempana. Eilinen lumitraktori kun jätti parkkipaikan tyhjät paikat auraamatta niin josko niitä vähän putsailen..

Kisailu jatkukoon rentoon malliin välillä hiukan otetta kiristäen! :)

tiistai 26. tammikuuta 2010

Lyhyesti kuulumisia vuoden ajalta

Lisäsin päivitettyjä tietoja senteistä, joissa pikkuhiljaa muutosta tapahtuu. Painossa myös tapahtunut hidas muutos, kuitenkin positiiviseen suuntaan ( muutos liikkuu 4-5 kilon paikkeilla, alaspäin! ) :)
Laihtuminen ei ole helppo laji ja monenlaisia sitä vaikeuttavia tekijöitä matkalla löytyy. N. vuosi sitten halusin lopettaa tietyn lääkkeen käytön (joka selkeästi turvotti )ja siinä varmasti yksi syy että vihdoin (hyvin hitaasti) on muutosta parempaan tapahtunut. Tämä muutos siis vuoden aikana muuttunutta, ei pikaista muutosta.
Muut syyt ovat varmasti annoskokojen pieneneminen ja se että kun syön enemmän hiilihydraatteja vaikkapa leivän muodossa, määrät eivät ole suuria tai sitten rasvan määrä on silloin pienempi. Jos noudattaa hyvin tarkasti VHH ruokavaliota niin rasvan määrää ei niin paljon tarvitse tarkkailla.
Liikuntaa on työn muodossa tullut parin kuukauden aikana enemmän. Siinä plussaa. Jalkaongelmia on ollut joten muuten liikkuminen on ollut hankalaa ja kivuliasta.
Jokin muutos on myös tapahtunut "tunnesyömisessä", sen määrä on vähentynyt selkeästi. Jotain paloja on mielessä loksahtanut näemmä paikoilleen :)
Usein syksypuolella vuotta jouluun asti painolla on tapana nousta jonkinverran. Näin ei kuitenkaan tällä kertaa. Eikä myöskään joulu tuonut suurempia muutoksia, voisipa melkein sanoa että ei lainkaan! Jee! :)

Karppauksesta en eroon pääse, se edelleen on se jossa elimistöni voi hyvin. Ja myös verensokeri pysyy tasaisena. Ja nälkä poissa pitempään! :)