maanantai 24. marraskuuta 2008

Rosollia!


Huomaa että joulu on tulollaan..minun kohdalla se näkyy siinä että rosollia tulee ostettua. Pidän siitä kovasti. Ja nyt oon ostanut sitä 2 kertaa. Tuossa kyseisessä mallissa ei ole perunaa, joten käy ihan hyvin ruokavalioon!
Jouluksi sitten pitää tehdä pieni määrä omatekoista: on se niin paljon parempaa ! :P
Jouluvaloja on jo jonkinverran antamassa kivaa valoa! Joulu itsessään kestää niin vähän aikaa että voihan sen jo ajoissa aloittaa, vai mitä?
Joulukortteja en ole aloittanut vielä tekemään...

Lauantain ruokailua



Lauantai, 32 yötä jouluun !

"aamupala" (lounasaikaan)
uunimakkaraa, juustoa, lehtileipä voilla ja metukalla +kurkulla
kahvia, kookosöljyä, kermaa
rosollia, sienisalaattia, 4 siivua pekonia
pala tummahkoa suklaata ja pieni kourallinen suolapähkinöitä
haukkaus ruisleipää.

On niin kaunis ilma ulkona!

Ja sitten loput syömiset:
2 grillimakkaraa, toisessa juustoa, rosollia, sienisalaattia, vähän ranskalaisia, kermaviilikastiketta
kahvia, kermaa, vähän jäätelöä ja tummahkoa suklaata sulatettuna kerman sekaan = suklaakastike, suolapähkinöitä, pieni palanen vaaleaa maitosuklaata

Mun mielestä onnistunut päivä!

Ruokapäiväkirja




Moi! Tässä viime perjantain ruokapäiväkirjaa...


Perjantai, 33 yötä jouluun!

Kaverin kanssa tehtiin reilun tunnin lenkki kirpeähkössä ilmassa. Hiukan tuuli, varsinkin järven rannalla.
Aamupala: Nakkeja, juustoa, lehtileipää, voita, meetwurstia, kurkkua, rosollia (ei perunaa..), sienisalaattia, hiukan kermaviilikastiketta, kahvia, kermaa, kookosöljyä
Lounas: Pähkinäpipareita, suklaata, kreikkalaista jogurttia (fariinisokeria), kanelia, kahvia, kermaa
2 kananmunaa voissa paistettuna, ehkä lehtileipä..en muista..
"välipala": meetwurstisiivuja
Päivällinen: rosollia, kermaviilikastiketta, uunimakkaraa reilulla juustolla, pala vaaleaa maitosuklaata
Jonkinverran suolapähkinöitä, pala tummahkoa suklaata, kahvia, kermaa..

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Bongausta

Joskus olen tälläisen listan täyttänyt..siis mitä kaikkea TARPEELLISTA (tai sitten ei niin tarpeellista) kotoa löytyy. Bongasin tämän Merjalta
Ajattelin täyttää tämän niin että mitä löytyy sekä minulta että poikaystävältäni, kihlatulta sellaiselta :)


[ ] akvaario
[x] arabian astioita vähän -vanhoja sellaisia, molemmilla
[x] arkkupakastin -tonilla
[ ] astianpesukone -olisi varsin tarpeellinen tonin asuntoon :D
[ ] autotalli
[x] digiboxi -Tonilla
[x] digikamera Tonilla
[x] digitaalivaaka -Tonilla
[x] dvd-soitin -Tonilla, itsellänikin kun Tonilla oli ylimääräinen
[ ] epilaattori
[ ] farmariauto
[x] henkilöauto -Tonilla, mulla ei edes korttia, Fiat Marea, haaveilee ainakin Lada Nivasta ja Hiluxista!
[x] hiirimatto -On mullakin sentään hiirimatto, puhumattakaan tonista :)
[x] hiustenkuivain -Minulta löytyy, Tonilta myös
[ ] höyrysauna
[x] iittalan astioita muutamia -peruslaseja, hyviä, löytyy molemmilta, niin ja kihlajaislahjaksi saatiin sininen mariskooli
[x] ilmakiharrin -Täytyyhän sellainen olla jokanaisella, kätevä keksintö
[ ] ilmakitara
[ ] ilmankostutin -ei olisi huono hankinta
[ ] jenkkisänky -ihan perus runkopatjasänky sekä tonilla että mulla. sain tonin työnantajalta ilmaiseksi, hyvässä kunnossa!!
[x] kahvinkeitin -Molemmilta löytyy, ja Tonilta myös Moccamaster :D
[ ] kahvipannu (espresso)
[ ] kannettava dvd
[x] kannettava tietokone -Minulla
[x] keittiövaaka -Tonilla
[x] kenkäteline -Tonilla
[ ] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[x] kopiokone - monitoimikone -Tonilla
[x] kotiparturi -Tonilla
[ ] kotiteatteri
[ ] kottikärryt
[ ] kuisti
[ ] kuivausrumpu
[x] kultaisia koruja -Minulla lähinnä :)..kihlasormukset kultaa!
[x] kuntolaitteita -Tonilla on stepperi
[ ] kylpytakki
[x] laajakaista -Tonilla kiinteä, mulla Vodafone
[ ] lankapuhelin
[ ] langaton hiiri
[ ] leipäkone
[x] leivänpaahdin -Molemmilta löytyy, Tonilla kaksikin kappaletta..hehe..jos yhteinen koti olisi, niin olisi sitten 3 kpl.....voisi laittaa kenties eteenpäin ????
[ ] litteä tietokonenäyttö -Kyllähän tuota on katsottu..
[?] luistimet -Olen tainnut heittää pois...
[ ] maasturi -no sitä Lada Nivaa kerran meinattiin koeajaa..kaupassa vaan ei ollut sillä hetkellä.
[x] matkapuhelin -Löytyy molemmilta
[x] mikroaaltouuni -Tonilla
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä -Tonilla on skootteri, sitä minäkin osaan ajaa :)
[?] mp3-soitin -rajoittuu noihin puhelimissa oleviin
[x] musiikkisoitin -Molemmilta löytyy
[x] navigaattori -Tonilla, puhelimessa sisäinen ja sitten ulkoinen
[ ] oma ranta -olisipa...
[ ] omakotitalo -sitä odotellessa
[x] ompelukone -Tonilla
[ ] pakettiauto
[x] partakone -Tottahan mies partansa ajaa..koneella.
[ ] parisänky -Ei sitä ennen naimisiinmenoa...
[x] parveke -Minulla pienen pieni, Tonilla isompi
[x] pelikone -xbox360, aika tuore tapaus, Tonilla! Ja vanha nintendo :)
[x] polkupyörä -molemmilta löytyy. oma pyörä jäi joskus, siis jätin matkasta, muuttaessani. oli niin huonokuntoinen..olin ilman pyörää joitakin vuosia,kunnes sain tonin äidiltä pyörän.
[x] polttava cd-asema -Molemmilla
[x] porakone -Tonilla
[ ] poreallas
[x] pyykinpesukone -Tonilla, omani lähti kaatopaikalle viime marraskuussa kun muutin uuteen asuntoon. Olisi mahtunut sinne juuri ja juuri, mutta oli niin huonossa kunnossa...! Ikivanha!
[x] pölynimuri -Löytyy!
[x] pöytätietokone -Tonilta, eikä vain yhtä!
[x] rappuset -molemmilla.minulla myös hissi :)
[x] rikkaimuri -Jep! Tonilla
[ ] rullaluistimet
[ ] salarakas
[ ] sauna
[x] sauvasekoitin -Molemmilta löytyy
[x] silitysrauta -Kuin myös!
[ ] suihkulähde
[ ] sukset -Viime "talvena" (missä se lumi oli?) hiukan kaipailin, kevätpuolella.
[ ] suoristusrauta hiuksille
[x] sykemittari -Toni!
[x] sähköhammasharja -Toni! Laite josta en vaan välitä..
[x] sähkövatkain -Kyllä!
[ ] sälekaihtimet
[ ] takka
[ ] taulutelevisio
[ ] tauti
[x] teepannu -Sellainen riisiposliinia oleva on mulla, söpö, sinivalkoinen! Tonilla myös joku lasinen jossa haudutusosa
[ ] tekohampaat
[x] tietokonepöytä -Kyllä, molemmilla, omani vein vinttiin kun uuteen asuntoon ei oikein mahtunut. Ja se oli vähän turha kannettavalle.
[ ] traktori
[x] tulostin - monitoimikone -Tonilla, minulla epäkunnossa oleva tulostin :)
[ ] uima-allas
[ ] ulkorakennus
[ ] ulkosauna
[ ] useampi televisio käytössä
[ ] vapaa-ajan asunto
[x] vedenkeitin -Tonilta löytyy
[ ] vene
[ ] verenpainemittari
[x] vhs-videonauhuri -Toni!
[ ] videokamera
[ ] viinaa (vähän!!!)-Ei harrasteta :)
[ ] villamatto
[ ] vohvelirauta
[ ] voileipägrilli -joku pöytägrilli Tonilla!
[x] vuodesohva -Minulla, ystävältä saatu
[x] web-kamera -Toni
[ ] wokki-pannu
[x] yleiskone -Toni
[ ] yläkerta
[ ]lemmikkieläin -Toni koirasta välillä haaveilee.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Karppauksen arkea


Luvattoman kauan aikaa on mennyt edellisestä tekstistä. Kausiluontoista, sanoisin! Tässä otteita päiväkirjasta tältä syksyltä..
Ensiksi teksti jossa kerron ei niin onnistuneesta -päivästä. Ja sitten perään eräs positiivisempi teksti. Nämä siis molemmat ruokapäiväkirjastani.

Ja sitten ensimmäiseen tekstiin...
” Vähän ollut periksiantamisen tunnelmaa.
Silloin kun on muutenkin hankalampaa eläminen niin ei jaksaisi taistella jos on mielitekoja.
Tänään tosiaan sitten olimme poikaystävän kanssa ostamassa ruokaa hänen äidilleen ja itsellemme. Ruisleivät tuoksuivat niin hyvälle kun kävelimme leipäosastolla...ja tietysti vielä mielessä viikonlopun ruisleipä voilla.
Ja kun ei niin ollut skarppi fiilis ja nälkäkin jo kurni, niin reissulta palatessamme päätin antaa periksi. Tyyliin -ihan sama mitä syön-..
Niinpä mahaani upposi 2 palaa uotilan ruisleipää juustolla ja reilulla voilla, sekä 2 kaurapalaa samoilla täytteillä. Lisäksi vielä 2 palaa valkoista suklaata.......
No, olohan ei ole hyvä, yht'äkkiä tuollainen määrä hiilareita, vähän oksettava olo siis ja mahaa jo kipristelee.
Ja sitten aloin järkiintymään -ei vielä pyyhettä kehään-, miksi rupeisin pilaamaan hyvää alkua ja sitä hyvää oloa mikä niin monella tavalla on karpatessa ollut..??? Ei närästystä, ei mahavaivoja, ei juurikaan ilmavaivoja, vatsantoiminta normaalia, ei verensokerin heittelyä, virkeä olo muutenkin!!!
Vaikka paino vaan junnaa ja lipsumisien takia pudotus on hidasta (plus varmaan niitten lääkkeiden takia.. ), niin en anna periksi!
Koska senverran itseäni tunnen että jos lähden leipälinjalle, niin kohta on kaikki muut "herkut" mukana pelissä, pullat ja muut.
Vaikka en söisi isoja määriä, niin tulisi syötyä liian usein..
Ja kohta oltaisiin alkupisteessä ja kenties vielä pahemmassa tilanteessa.
Eli tälläinen oli tämä melkein periksiantaminen.
Pienellä lenkillä kävin tänään, ihana ilma ollut!
Aamupala oli karppia eli pekonia, 1 muna, juustoa, kaali-paprikasalaattia, kahvia kermalla, pähkinäpipari
Välipalana suolapähkinöitä
Päivällinen
-3 nakkia, kaali-paprika-purjo-tomaattisalaattia, ja NE LEIVÄT, joista jo mainitsin.
Miten voi tulla lähes oksettava olo???
Varmaan menee muutama päivä korjaillessa näitä melkein periksiantamisen jälkiä.. ”

Vähän positiivempiin tunnelmiin seuraavassa päiväkirjan tekstissä..

”Täällä on pitkästä aikaa itseensä tyytyväinen karppi!
Joskus tahdonvoima auttaa. Söin puolenpäivän maissa 50g suolapähkinöitä, omenapaistosta sekä ehkä 3rkl vaniljajätskiä sekä kaksi saarioisten 1hh nakkia sinapin kera. kahvia myös kera kerman ja kookosöljyn. Ennen kauppaan lähtöä, joskus neljän maissa, söin vähän pekonia. Päivällisenä paistettua jauhelihaa ja salaattia (oliiviöljy ja salaatinkastike)Kahvia kermalla ja kookosöljyllä, pala tummahkoa suklaata (väittää itseään tummaksi, mutta ei kauhean tummaa ole...) ja pieni puraisu vaaleaa maitosuklaata tumman sekaan poikaystävän levystä.
Iltapalana kreikkalaista jogurttia ja pieni kotimainen omena, kookoshiutaleita. Ei suuren suuri annos. Tuollaisen jälkeen tulee jonkinajan kuluttua vatsaan "näläntunne"..ei siis mikään kauhean täyttävä juttu. Muistan ennenmuinoin että kun keitettyä makaronia tai ranskalaisia perunoita, niin jonkinajan kuluttua oli ontto olo vatsassa. Vaikka olisi syönyt reilumminkin, kuten tapanani oli... ”

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Karppaus ja hyvä olo

Kaunis syyspäivä kutsuu lenkille aivan pian. Sitä ennen mukailtuja otteita ruokapäiväkirjasta..

Yhtenä päivänä lähdin kylään jossa söin siivun mozzarellaa, lehtisalaatin siivun ja kalkkunaleikesiivun. Kermarahkaa jossa vadelmia ja mustikoita. Myöhemmin samana päivänä harjoiteltiin pienel porukal musaa JA kun harjoitukset olivat ohi, eteeni työnnettiin tuoretta suklaahippukakkua, söin sitä palasen, josta seurasi armoton närästys. Missä vanha kaveri on piileskellyt, närästys on aiemmin nimittäin ollut usein seuranani. Vaan eipä enää kuin ani harvoin. Päivällisen virkaa toimitti samana päivänä munakas, jossa vähän kermaa, 3 kananmunaa ja paketillinen (140g) pekonia. Plus paprikaa, cocktailkurkun palanen. Vähän vehnäleseitä. Lisukkeena, yllättäen, kaali-paprikasalaattia! Kahvia kermalla ja kookosöljyllä. Iltapalana kreikkalaista jogurttia lisineen, again!

Seuraavana päivänä taisi mennä semmoiset 7 tuntia että hurahti, syömättä. Aamupalan lisäksi siis söin 2 possupihviä, kaali-paprika-feta salaattia, sienisalaattia. Pikasuklaata määrittelemätön annos :roll: lähinnä siksi etten mittaillut kun ei ollut mittaa käytössä. Sanoisinko että ehkä 4 tl kaakaojauhetta ja siihen sopivasti kermaa..oli pehmeämmän makuista kuin yleensä. Söin vielä myös kreikkalaista jogurttia omenapalan kanssa, kanelia, makeutusta hieman... Kahvia kermalla.

Toinen huomionarvoinen seikka, närästyksen puuttumisen lisäksi, on se että pärjään nykyään pienemmällä määrällä kahvia. Sen lisäksi että olin syömättä sen about 7 tuntia, mikä on itsessään jo ihme, niin olin varmaan 8h juomatta kahvia.

Lenkkispurttia ilmassa..kävelin vajaan tunnin yhteensä. Seuraavana päivänä ystäväni pyysi kylään (jonka eväistä ihan alkuun mainitsinkin) ja siellä teimme reilun tunnin lenkin. Olo ei tunnu keveältä, enkä näyttänyt millään tavalla laihtuneelta kun kaupassa peileihin vilkaisin. Mutta on se 9 cm vyötäröltä poissa. Enemmän olisi suonut 5kk:ssa tapahtuneen, mutta minkäs teet. Ehkä alkuajat ovat menneet elimistöltä totuttautumiseen, sitten niitä liian pitkiksi venyneitä hiilariherkkupäiviä.. Onhan mulla paljon senttejä ja kiloja viimeisten vuosien aikana kertynytkin. Toivon mukaan tämä hidas kutistuminen jatkuu. Ja toivon mukaan jotain muutosta on tapahtunut niissä kolesteroliarvoissa, sitten joskus kun menen mittaamaan uudelleen.

Varmasti teen jotain väärin kun näin hidasta on. Liikuntaharrastus on minimissä, sitä tässä taas herättelen... Ja kun työnteko on ollut mitä on ollut, eli karppauksen aikana satunnaisia keikkoja..niin liikuntaa saan siis tosi vähän. Mutta iloinen olen siitä että tämä alkaa olla jo helppoa, harvoin tarvii tapella mielitekoja vastaan. Ja heittelevät verensokerit ovat historiaa, ellen satu ottamaan yht äkkiä jotain tosi väärää...sen seurauksena kyllä tulee taas "heikko olo", etenkin jos se jatkuu enemmän kuin yhden esim. kakkupalan verran.

Mutta tosiaan meni tosi helposti tuo 7 tuntia, josta mainitsin, ihan huomaamatta lähes. Eikä mikään sairaan heikko olo ollut edes kun ruoan sain tehtyä ja aloin syömään. Eli olo on siis hyvä!! Edelleen ja tuskin muuksi muuttuukaan, kunhan vaakakin jotain näyttäisi ja nopeammin mitat tulisi pienemmiksi.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Karvinen!





Sain Karvisen Merjalta. Kiitos ! :)

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Positiivisuuspläjäys!

Kirjoittelin ruokapäiväkirjaa karppifoorumilla. Ja lisään tähän nyt tämän päivän tekstiä, jonkinasteista hehkutusta ilmassa ;)

Ja tästä se lähtee:
Tämä on niin hyvää oloa tuova ruokavalio!!! Ei närästystä, ja muutenkin hyvä olo mahassa ja kropassa. Taisin mainitakin tapauksen viime viikolta, jolloin eteeni kirjaimellisesti työnnettiin lautanen ->tuoretta suklaahippukakkua.Vielä lämmintä, enkä kehdannut kieltäytyä. Närästys joka siitä seurasi...aijai..se oli inhottava!!!!
Milloinkaan "itsekurini" ja päättäväisyyteni ei ole ollut näin pitkään kestävää näissä syömisasioissa. Nyt on harvassa ne kerrat kun olen ajatellut että lopetan koko homman.. Ehkäpä yksi syy on siinä että en halua sitä huonoa oloa enää. Ja toiseksi, edelleen uskon tämän toimivan, tosin itselläni taitaa olla pitemmän aikavälin kuluessa ;)
Kolot tuossa vyötärön seuduilla ovat isontuneet. Hih :lol:
Siitä kohtaa taidan olla jo melkein "normaalin" kokoinen :D
Yksi kaverinikin ihmetteli tätä päättäväisyyttä..onhan sinänsä yli 5kk pitkä aika, olla tiukasti jollain ruokavaliolla. Sitten joskus kun painoni on sellaiset 15-20 kiloa vähemmän, niin lisään välillä leipää..senmukaan mikä tuntuu hyvältä ja ei vaikuta negatiivisesti. Siihen on vielä kuitenkin pitkä matka!

En ole ruokalaskuja seurannut, mutta mutulla ajateltuna ei ainakaan ole laskut kasvaneet. Niin moni leipäpaketti ja kalliimmat leikkeleet sekä herkut kuten sipsit, on jäänyt kauppaan. Juustokin on sieltä halvimmasta päästä nykyään. Ei tarvitse ostaa kalliita vähärasvaisia juustoja, toki paketti kesti kauemmin kuin ei voinut laittaa paljon leivänpäälle!!! :shock: Jauhelihakin on halvempaa, kanaa ei niin paljon tee mieli..joten lihapuoli tulee halvemmaksi. Kerma varmaan on säännöllinen kalliimpi menoerä, joka sekään ei kauhean kallis, koska ei sitä niin paljon mene.. ja pekonia jos syö useammin, niin on vähän kalliimpaa. Ja vielä yksi joka tuli mieleeni on se että hyvät nakit, kuten saarioisten, maksavat enemmän. Niitäkään ei kuitenkaan joka päivä syödä.
Ennen piti miettiä päivän ruokaa suunniteltaessa..perunaa/pastaa/riisiä, mitä lihaa tms, mitä kasviksia. Nyt ei tarvitse miettiä kuin mitä lihaa ja mitä kasviksia!

Jatketaan! :D



tiistai 9. syyskuuta 2008

Haaste!

Otin haasteen vastaan, kauneuskysely.
Haastajana oli Merja.

1. Varhaisin meikkimuistosi?
Äidillä oli jotakin tuoksua, ilmeisesti joku hajuvesi. Ja huulipunassa sitä samaa sävyä vuosikaudet. Tosin vähän vaihdellen, mutta perussävy oli sama. Ja pitää sanoa että hyvä sävy, ei mikään karmaiseva.
2. Mitä meikkejä löytyy käsilaukustasi? Huulirasva ehdottomasti, välillä sitten muutin perusmeikit..
3. Lempituoksusi? Kookos, vanilja tulee hyvänä kakkosena.
4. Henkilökohtainen kauneusvinkkisi? Valitettavasti mulla ei kovin montaa vinkkiä ole, senverran vähän meikkaan. Mutta poskipunan sijasta voi käyttää sopivaa huulipunaa..
5. Uusin kauneuslöytösi? Itselleni kiva huulipuna.
6. Ikimuistoisin virheostokseni? Eräs kynsilakka, joka on liian tummaa. Kynteni eivät ehdi koskaan niin pitkiksi että voisin käyttää. Ja vaatisi pukeutumiseltakin enemmän...enkä taitaisi muutenkaan rohjeta käyttää......vaikka kiva sävy onkin.
7. Meikkivoiteella vai ilman? En ole paljoa kyseistä tuotetta käyttää. Kevyesti puuteria ja se on siinä
8. Eyeliner vai kajal? Kajal, jos jotain laitan.
9. Tuote, jota ilman et tulisi toimeen? Huulirasvan puuttuminen aiheuttaa ongelmia..
10. Tuote, jota haluat vielä koittaa? Jotakin meikkivoidetta ehkä pitäisi kokeilla..ja uusia huulipunasävyjä. Joskus.

Käytän useimmiten päivittäin ripsiväriä, puuteria ja mahdollisesti huulipunaa..
Mutten panosta meikkaukseen kauheasti.

tiistai 19. elokuuta 2008

Elokuun elämää

Tässäpä ote ruokapäiväkirjasta, jota pidän karppifoorumilla.

15.8.2008
Pikapäivitys. Olin töissä pizzeriassa 4 päivää..yht 39 tuntia :roll: Siellä jonkinverran söin jotain vehnäjuttuja, kuten pari palaa pizzaa, joitakin paloja leipää sekä jotain sisäänleivottua (feta, sipuli jne..) Jätskiä olen syönyt hiukan joka päivä. Ei hyvä..omatekemän suklaakastikkeen kera..tummaa suklaata sulatettuna plus kermaa. Pitäisi taas vierottautua siitä..Tänään myös ihan Fazerin sinistä jossa omarin paloja..yhteensä viisi palaa.Kaiken huippu oli popcornit elokuvissa, joita söin ihan kunnolla. Tänään. söin töissäkin popcornia vähän yhtenä päivänä.Nyt sitten voisin valittaa vatsakipua ja ilmavaivoja. Joko popcorn tai suklaa tai molemmat. Olisi aihetta jälleen kunnon välimatkaan noiden tiettyjen juttujen suhteen. Töissä välillä hiukan hankalaa kun tekevät itselleen työpäivän lomassa jotakin, yleensä vehnästä tehtyä. Ja jos aina kieltäydyn niin se on vähän epäkohteliasta. Toki olen syönyt kolmena päivänä ihan pelkkää kebabia ja salaattia..mutta niiden lisäksi noita muita. Ja kun tuskin töissä ymmärtävät mistään VHH:sta, enkä jaksa alkaa selittämään. Mutta väliaikaistyötä tuo on, joten eihän siihen kaadu maailma. Nyt kuitenkin viikonloppu ja täydellinen vapaus syödä haluamaansa ruokaa..kunhan pysyn, mielellään kokonaan, erossa jäätelöstä ja suklaasta. Ehkäpä voisi ostaa pitkästä aikaa turkkilaista jogurttia....

torstai 7. elokuuta 2008

Kaalia, kaalia, enemmän kaalia

Olen aina pitänyt kaalista, siis tarkemmin sanottuna keräkaalista/valkokaalista/varhaiskaalista.
Varhaiskaali on tietysti kaikkein parasta. Viikon sisään on kaalia uponnut nassuun enemmän ja vähemmän. Olen tehnyt kaalista salaattia, lisäten vain vähän jotain muuta kasvista joukkoon. Päälle sitten oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, suolaa ja maustetta. Useimmiten viime aikoina olen laittanut kuivattuja yrttejä..Tai toisena vaihtoehtona olen laittanut ranskalaista salaatinkastiketta "laimentaen" oliiviöljyllä.

Kaalin toinen olomuoto viime aikoina on useampaan kertaan ollut haudutettu kaali. Pannuun kannen alle vähän vettä, voita, kaalia, porkkanaa, paprikaa, suolakurkkua, aurinkokuivattua tomaattia ym. vaihdellen kerrasta riippuen. Ja tietysti kermaa ja suolaa, mausteita vaihdellen. Nämä ovat tälläisiä tiukemman budjetin herkkuja, mutta teen niitä muulloinkin, of course.
Koska ovat hyviä!!! Ja kaalihan on tunnetusti terveellinen, ja tässä tapauksessa vielä kaalin glykeeminen indeksi (vai miten se pitää ilmaista...) on matala. Niin, haudutetun kaalin kanssa sitten käy vaikkapa paistettu jauheliha, tulee todella maukas ateria. Sekaan vielä raejuustoa :P
Tuosta kaalihaudukkeesta voi tehdä maun mukaan monenlaisia versioita. Lisätä vaikkapa tomaattimurskaa, valkosipulia jne..

Uskoisitko muuten että salaatti ja ruokaisa kastike sopivat yhteen? Vaikkapa esimerkiksi tonnikalaa currykastikkeessa kuullotetun sipulin kera, kermalla höystettynä = kastike.
Salaattia lautasella ja kastike viereen, ja siitä vaan popsimaan.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Mustikkapiirakkaa

Tein eilen marjapiirakkaa jonka pohjassa käytin pääasiassa mantelijauhoa. Olen itse jauhanut mantelit, en raaski ostaa valmista jauhoa :) Pohjasta tuli kosteahko, seuraavan kerran täytyy laittaa marjat rahkan päälle. Pakastemarjoista tulee niin paljon nestettä...ellei sitten ensin sulata marjoja ja valuta mehua pois. Useamman palan olen syönyt, eli ei mitenkään pahaa ole ;) Nyt on loput pakkasessa.

Tuota piirakkaa tänään siis syöty.
*Aamupalaksi 11 aikaan söin kananmunan paistettuna, pekonia ja salaattia.
*Kahvipöydässä jo mainitsemaani piirakkaa, kermaa ja vadelmia. *Suolapähkinöitä.
*Päivällisenä haudutettuna kasviksia (valkokaali, porkkana, sipuli, paprika) haudukkeena kerma, vesi ja voi :P Paistettua jauhelihaa ja sipulia.
*"välipalana" siivu juustoa ja pari siivua meetwurstia
Tuossa nuo tämän päivän syömiset.
Kahvia olen juonut kerman ja voin kera. Vettä juonut myöskin, of course.

maanantai 28. heinäkuuta 2008

Maanantai

Tarkoituksena ei ole tehdä tästä ruokapäiväkirjaa, mutta laitan välillä vähän mitä olen syönyt. Määriä en kirjaa, vain minkätyyppistä syömiseni on ollut.

Tässä tämä maanantai 28.7
Kananmunaa, pekonia, salaattia, pekonimakkaraa vain puolikas... :)
Kahvia kerman ja kookosöljyn kera.
Sitten niitä hiilariherkkuja.... :O
Haudutettuja kasviksia ( parsakaali, porkkana, valkokaali ) haudutuksessa käytin kaikenlaista..voi, kerma jne..
Tavallinen grillimakkara, raejuusto-tonnikalasekoitusta, salaattia (valkokaali-paprika) öljyn ja salaatinkastikkeen kera
Kreppejä, kermaa ja metsävadelmia
Kahvia, kermaa ja voita.
Juustoa ja meetwurstia.
Suolapähkinöitä.

Määrät eivät yleensäkään ole kauhean suuria, ainakaan verrattuna "entiseen elämään", koska tulen nykyään kylläiseksi vähemmällä ruoalla.

Ei niin karppia

Joskus on tilanteita joissa ei jaksa/viitsi/ tms. kiinnittää huomiota syömisiin. Karpatessa se kostautuu useimmiten mahakivulla. Niin tälläkin kertaa. Kun oli maistellut kaikenlaista sokeria ja jauhoja sisältävää, niin seuraavana päivänä mahakipu oli aikas kova, niin että levätä täytyi. Ikäänkuin olisi tullut allergiseksi sokerille ja jauhoille ym. hiilihydraattipitoiselle.
Jatkoin "herkkujen" parissa vielä muutamia päiviä, ja ei enää ollut paljoa maha kipeä, jos pientä mahan sekaisin menemistä ei lasketa.
Tällä kertaa pääsin helpommalla kuin joskus aiemmin maistellessani hiilarisapuskoita.
Oireiden osalta helpommalla. Mutta ei mielitekojen osalta. Jos ei riittävän ajoissa palaa omaan ruokavalioon niin makeasta onkin vaikeampi päästä eroon. Ihan kuin siihen syntyisi jokin addiktio.
Vähähiilihydraattinen ruokavalio ei ole mikään tylsä ja mauton. Eikä herkuton. Perusruoka on herkullista ja hyvää. Ja vähähiilihydraattiseen ruokavalioon kuuluu monenmoisia hyviä ihan virallisia herkuiksi laskettavia syötäviä.
Eli ei tarvitse elää mitään herkutonta elämää :)
Meni nyt vähän sekavaksi selitykseksi, tarkoitan näillä jutuilla sitä että omaan ruokavalioon palaaminen ei tarkoita jotain kurjaa..

lauantai 19. heinäkuuta 2008

Positiivista julkisuutta

Atkinsin dieetti sai positiivista julkisuutta 17.7 MTV3:n kymmenen uutisissa.
Mukana lääkäri Antti Heikkilän kommenttia kyseiseeen tutkimukseen, josta uutisissa kerrottiin.

Pitänee katsoa MTV3 HUOMENTA SUOMI 21.7. klo 7.50, silloin on Antti Heikkilä keskustelemassa vähähiilihydraattisen ruokavalion eduista.

Tässä vielä Hesarin sivuilla ollut juttu tutkimuksesta.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Karppipizzaa

Olen pariin otteeseen tehnyt karpille sopivaa pizzaa. Ja on hyvää! Eräs ystäväni, joka syö normiruokaa, piti siitä kovasti, kun eilen maistoi.
Pohja on pehmeämpi ja muutenkin koostumukseltaa erilainen kuin tavallinen vehnäpohja. Jos joku on tehnyt piirakkatyyppistä pizzaa niin pohjaa voisi kuvailla semmoisen pohjaksi.

Pohja, 1 uunipellillinen
200g rahkaa
150g juustoraastetta
4 rkl vehnäleseitä
3 rkl ruisjauhoja
2 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta

Pohjan aineet sekoitetaan keskenään ja levitetään ohueksi levyksi leivinpaperin päälle. Paistetaan n. 10 minuuttia uunissa +200 asteessa.
Pohja pois uunista ja täytteet levitetään pohjan päälle ja koko hoito takaisin uuniin. Paisto 10-15 minuuttia + 200 asteessa.
Alkuperäinen ohje löytyy täältä !

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Hyvä suunta!

Siistiä! Kylläpä kannatti taas alkaa laskemaan! Ja sen myötä olemaan vähän tarkempi.
N. viikon sisällä on lähtenyt 1,5 kiloa, nestettä kenties, mutta pääsen varmaan pian siihen mihin jo pääsin. Eli kokonaispudotukseen -3,1 kg.
Kuten jo sanoinkin edellisessä tekstissä että luulin hallitsevani homman, mutten hallinnutkaan.
Ja kesäkuu meni heti touko-kesän vaihteesta alkaen liian rennosti. Siskon ylppärijuhlissa maistelin joka laatua, kun äiti pyysi ;)
Seuraavana päivänä töissä pala pizzaa. Ja taas seuraavalla viikolla hiilarijuttuja keskiviikkona, ja siitä innostuneena samana iltana vielä lisää!! Kun kerran ruvettiin :D
Juttua voisi jatkaa, koko kesäkuu silloin tällöin (liian usein) hiilarijutskia. Milloin
kohteliaisuudesta, milloin kahvilassa kun ei ollut parempaa tarjolla ( Kahviloissa muuten harvoin mitään sopivaa.. ), milloin muuten vaan. Ja huomasin muuten että meinasi olla tosi vaikea palata enää puhtaasti omaan ruokavalioon, vaikka "hairahdukset" olivat sinänsä pieniä..
Sen kolesterolimittauksen tulosten myötä sitten olikin helppo palata. Eikä tee mieli enää hairahdella, ei edes kohteliaisuussyistä.

Entistä elämää ;)

tiistai 8. heinäkuuta 2008

Paluu vaa'alle.

Ja tarkoitan nyt keittiövaakaa. :)
Jossain vaiheessa pikkuhiljaa ruokien mittaaminen jäi, kunnes en enää laskenut ollenkaan.
Kuitenkin olen karpannut vasta kolmisen kuukautta joten en millään osaa hallita syömistä, jotta hiilarit pysyisivät edes kohtuullisen alhaalla. Luulin että hallitsen mutta nyt näiden lähipäivien ruokapäiväkirjamerkinnät ovat kertoneet ihan toista. :) Ja henkilövaa'ankin tulos on hivuttautunut pikkuhiljaa ylemmäs. :O
Niin, ruokapäiväkirjankin pitäminen jäi..
Sunnuntaina meni ihan hiilarit yli, varmaankin 100g:n paikkeilla.
Eilen ja tänään on ollut taas hyviä päiviä. Varsinkin tänään! :)
Jos haluan että ruokavalio toimii, niin ei auta kuin mittailla. Jos on ihan perus Atkinsilla niin pitää siltikin vähän mitata, ei tällätavoin kuin minä mittaan, mutta kuitenkin.
Harmi kyllä etten ole tajunnut aiemmin tämän ruokavalion olemassaoloa, voisi veriarvotkin näyttää paremmilta, siis kolesterolit. Niin VÄÄRIN olen syönyt ja tulos on tässä peilissä nähtävillä. Kävin nimittäin kolesterolit mittauttamassa ja
kok.kol oli 6, 8.
LDL 4,57
HDL 1, 85 (tosi hyvä)
Trig 0,75 (hyvä!)
Kokonaiskolesteroli siis juuri ja juuri viitearvoissa, alle 5 pitäisi olla.
LDL oli yli suositusten
HDL taas hyvä, sen pitäisi olla yli 1,1 naisilla
Triglyt myöskin hyvät.

Jos HDL olisi alhainen ja triglyt koholla niin aihetta huoleen olisi paljon enemmän.

Niin, suositus siis alle 5 kokonaiskolesterolilla. HUS:n sivuilla oli seuraavanlaista infoa, johon perustan sen että olen juuri ja juuri viitearvojen sisällä:

Suomen Sisätautilääkärien Yhdistys ry:n Käypä Hoito-suosituksen (2004) mukainen kolesterolin tavoitearvo on alle 5.0 mmol/l. Suuren riskin aikuispotilailla (18 v täyttäneet) tavoitearvo on kuitenkin alle 4.5 mmol/l. Tähän kuuluvat ne, joilla on todettu valtimotauti, diabetes mellitus, useita samanaikaisia valtimotautien riskitekijöitä, sairastettu sydän- tai aivoinfarkti.

Uudet pohjoismaisen NORIP-projektin (Nordic Reference Interval Project) tulosten mukaiset aikuisten viitearvot otettiin käyttöön 29.4.2004. Menetelmä ja sen tulostaso säilyivät ennallaan.

 Viitealueet aikuisilla NORIP-tutkimuksen mukaan
 18 - 29 v        2.9 - 6.1 mmol/l
30 - 49 v 3.3 - 6.9 mmol/l
Alkaen 50 v 3.9 - 7.8 mmol/l

Ja sitten taas omaan tekstiin :)
Kuulemma VHH-ruokavaliota aloittaessa arvot voivat vähän nousta, kunnes taas palaavat hyviksi. Ja lähes poikkeuksetta arvot ovat parantuneet henkilöillä jotka ovat karpanneet.

Tässä yksi linkki, jossa lääkäri nimeltä Antti Heikkilä asiasta kirjoittaa.
Mittaustulos ei saanut minua vakuuttumaan ruokavalion haitallisuudesta. Se sai minut olemaan tiukempi ruokavaliossani, että se toimii paremmin. Ja liikuntaa taas tässä lisäillään. Se sai minut myös lukemaan asiasta enemmän.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

1,5 kuukautta karppausta

Jälleen poiminta ruokapäiväkirjasta..toukokuun päikystä tällä kertaa. 15.5-08

Edelleenkin ajatukseni on että jatkan tällä ruokavaliolla vaikkei paino putoaisikaan.
En yksinkertaisesti jaksaisi mitään pistelaskuja, ja sitä huonoa oloa jonka kevyt ruoka tekee sekä fyysisesti että henkisesti. Tarkoitan fyysisellä verensokerijuttuja ja myöskin ilmavaivat ovat olleet nyt tosi minimissä. Ja vähemmän väsynyt olen myös.

Ja yksi hassu huomio oli tässä hetki sitten.
Kun tein ruoaksi salaatin, joka on itseasiassa aikas kiva ruoka kunnon lisukkeilla.
Ja sitten söin lisäksi vielä pähkinöitä ja mitäs muuta......
Niin huomioni oli se että kiva ettei ole niin sidottu siihen ajatukseen millainen kunnon ateria pitää olla. Kunnon ateria voi olla salaatti ja vaikkapa sitten pähkinöitä.

Ennen kunnon ateria oli perunaa, pastaa tms. sekä jotain protskua yleensä. Ja kasviksia.
Ja aterialla pastaa 4 pisteellä haluamansa määrän ;) Tai ateriala perunaa 2 pisteellä haluamansa määrän. Tai ruisleipää aterialla haluamansa määrän.
Toki välillä tein salaattiruoankin, mutta jäi vähän sellainen fiilis että se ei täytä niin hyvin.
Kyllä nykyään täyttää. Kun ei yritä tehdä siitä maukasta ja kevyttä, vaan sensijaan terveellistä ja MAUKASTA!! Unohtamatta salaatinkastiketta, mikä sekin oli mahd. vähäisillä määrillä ennen.
Ah sitä mahd.rasvatonta ruokavaliota, jossa tekee mieli herkkuja ja herkkuja.
PALJON USEAMMIN kuin nyt. Tekee nytkin mieli milloin enemmän,milloin vähemmän. Mutta pääasiassa jotain ihan karppia

Lintukala

Taidan olla jokin lintukala vissiin, nimittäin mun liikkumiset näkyy olevan sellaisia pyrähdyksiä.
Eilen aloitin aamulenkillä 25 min, josta mainitsinkin jo.
Sitten lähdin pikatapaamaan ystävääni ja kävelyä tuli puolitoista tuntia.
Tänä aamuna jälleen lähdin lenkille, nyt n. 40 minuuttia. Siitä puolet metsässä!! Pidän niin metsässä kävelystä.

Jos vanhat merkit paikkansa pitää niin olen taas jonkin aikaa "laiskana" kunnes taas innostus herää.
Mutta en pidä sitä pahana, pääasia että innostuu ja lähtee silloin ulos.
Muutenkin nyt on ollut PAAALJON mukavampaa liikkua näinä parina viikkona kun ei tarvitse miettiä että paljonko sain näistä liikuntapisteitä !!!!!
Minulle sopii liikunta jossa ei mitata mitään, pääasia on siinä että tulee hyvä olo ja edesauttaa laihtumaan, mutta ilman mitään "pakkoa".

Kirjoitettu 18.huhtikuuta-08

2 viikkoa karppausta

Karppauskuulumisia!

Nyt on melkein 2 vkoa karppausta takana :D
Ensimmäisenä päivänä punnitsin itseni ja vaaka näytti silloin 94,1 kg..
Tänä aamuna paino oli 92,2 kg. Käväissyt alle 92 kerran tänä aikana.
Mutta eiköhän tuo reilu 92 kg ole se todellinen paino, koska 92-93 paikkeilla se on pyörinyt nyt jo toissaperjantaista saakka.

Kirjoitettu 14.huhtikuuta-08

Johtopäätös

Eiliseen päivään palatakseni.....

..josta kärsin vielä koko yön ja tämän aamun. Mitään mielitekoa minulla ei ollut.
Ensin illansuussa ruoalla poikaystäväni sanoi että olisi jälkiruoaksi muffinsia ( 40g pågen sitruuna.. )
Ajattelin ensin että otan, sitten että en. Ja sitten ajattelin ettei se mun hommaa kaada. Lopulta söin vain puolikkaan. Mikäs siinä.
Toinen tilanne oli, kun menin ystävieni kanssa elokuvalippuja hakemaan ja he aikoivat syödä.
Olin itse jo syönyt joten tarvitsin vain kahvia..he kuitenkin halusivat tarjota minulle.
Mietin tarkkaan mitä ihmettä voisin ottaa ( hesburger ) ja päädyin kahviin ja pehmikseen ilman kastiketta.
Ne sitten nautiskelin, ihan hyväähän se pehmis oli..vehnäkuoren jätin toki syömättä.
MUTTA, ei kestänyt kauaa kun alkoi mahaa kipristellä..ja illemmalla se yltyi mahan turvotukseksi ja närästykseksi.
(tämän reilun karppiviikon aikana närästystä ei ole ollut paljon ollenkaan. ennen sitä on ollut enemmän ja vähemmän..aikas usein.)
Yhden närästyslääkkeen otin sitten, joka olikin viimeinen kappale.
Yölläkin närästi ja vielä aamulla. Nytkin vielä typerä olo. Mahan turvotus alkaa laskea.
Olin jo ehtinyt unohtaa kuinka inhottavaa närästys on. Ja kun mahassa on ollu äärettömän vähän karppiaikana ilmaa.

Johtopäätös:
seuraavaan "lankeamiseen" menee kauan. Tämä olo oli niin kamala. Vieläkin sattuu vähä mahaa, ilmaa vissiin..
Karppaus taitaa olla IHAN OIKEESTI MUN JUTTU!! Olo on niin hyvä ollut tässä viime aikoina.
Yks hauska juttu eilen oli: poikaystävä sanoi minulle lähtiessä "älä sorru ostamaan popcornia" :D - Kiva kun tsemppaa, huomannu että toimiva juttu.
Eilen illalla sanoi mun hengityksestä että sehän haisee asetonille! Kun edellispäivänä oli ollut puhetta siitä, eikä kait silloin osannut sanoa mikä haju on.
Ei kuulemma paha kuiteskaan. Hyvä niin.

Kirjoitettu 11.huhtikuuta -08

Viikko karppausta takana



Sateista tiistaita !


Vielä en ole laittanut suuhuni mitään. Ajattelin laittaa ylös jotakin pieniä muutoksia jotka tästä viikon karppauksesta on syntynyt.
Voiko viikossa tapahtua jotakin ?

Olo on energinen ja ruoan jälkeistä väsymystä ei juurikaan. Voi energisyyteen olla muitakin syitä, mutta ei tämä karppiruoka ainakaan vähennä sitä.
Mieliteot minimissä, kuten eilen jo mainitsin. Välillä tekee mieli jotain hyvää, muttei sellaista mitä normaalisti.
Voikohan iho pehmentyä näin nopeesti, siltä nimittäin tuntuisi. Toinen käsi kyllä on tavallista kuivempi..tuosta kämmenen päältä.
Viime viikolla lähti vissiin nesteitä nopeasti, jotain 1,8 kiloo muutamassa päivässä.
Nyt sitten ollu parisen päivää samassa, hiukan enemmän kuin tuo - 1,8 kg. Lähtöpainosta kuiteskin -1,1 kg.
Joten ei paha, koska tuossa ehkä hivenen voi olla muutakin kuin nestettä, hope so!!! :roll: Niin, ja tajusin just ettei oo ollu ilmaa mahassa viikkoon juuri lainkaan.

Kirjoitettu
8. huhtikuuta -08

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Aloitin karppaamaan

Aloitin huhtikuussa 2008 karppaamaan. Sitä ennen muutin jo jonkinverran ruokavaliotani vähentämällä pastaa ja riisiä. Tuntui hyvältä syödä aterialla lihaa ja kasviksia. Eräs henkilö kyseli minulta että olenko koskaan kokeillut muuta kuin painonvartijoiden pistelaskua..minä siihen: en ole. Hän sitten heitti pari vaihtoehtoa..pätkäpaaston sekä vähähiilihydraattisen dieetin.
Ajatus vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta kiinnosti, koska olin huomannut itselleni sopivaksi tuon edellämainitun ateriamallin.
Yhtenä maanantaina huhtikuun alkupuolella päätin taas alkaa laskemaan pisteitä ja hain motivaatiota netistä erilaisista laihdutusjutuista..esimerkin voiman muodossa. Ja jostain syystä päädyin karppaus.info sivuille. Lueskelin sivuja aikani ja se vain kolahti. Ruokavalion idea sekä ihmisten kokemukset vaikuttivat minuun positiivisesti, ja siitä se sitten lähti.
Ensimmäisinä päivinä ahmin tietoa ja homma vaikutti todella järkevältä.
Nyt takana on reilu 3 kk ja olo on erittäin hyvä. En kaipaa leipää ym. jauhopitoisia juttuja. Sokerikin on jäänyt lähes kokonaan.
Painon pudotusvauhti ei ole tosin päätä huimannut, senttejä kyllä on lähtenyt. Etenkin vyötäröstä josta on lähtenyt kaikenkaikkiaan 8 cm. Muut paikat sitten pienentyneet vähemmän.
Voisin liittää tähän joitakin tekstejä foorumilta jossa pidän ruokapäiväkirjaa. Saisi vähän alkuvaiheiden kuulumisiani tänne! Muuten sitten kertoilen täällä kuulumisiani liittyen tähän uuteen ruokavalioon. Tämän on tarkoitus olla lopunikäinen tapa syödä ja elää, niin vakuuttunut olen eri lähteistä luettuani sekä omatkin kokemukset mukaan lukien.

Blogin uusi elämä

Lueskelin erilaisia laihdutusblogeja ja ajattelin ruveta kirjaamaan ylös tätä matkantekoani. Näin sai vanha blogini uuden sisällön.

maanantai 28. huhtikuuta 2008

Huhtikuun lopulla

Pian ollaan toukokuussa. Toukokuussa on monia juhlapäiviä. Ensimmäisenä on isäni syntymäpäivä ( täyttää muistaakseni 64v. ) samoihin aikoihin on tietenkin äitienpäivä. Seuraavana on poikaystäväni syntymäpäivä, sitten hänen äitinsä. Ja viimeisenä minun syntymäpäiväni. Koska kyseessä on viimeinen päivä, niin lapsena ei ollut helppoa saada kavereita synttäreille juhlimaan. Kun silloin vielä koulut loppuivat toukokuun viimeinen päivä. Jos isosiskoni vielä eläisi niin hänen synttäreitään vietettäisiin sitten kesäkuun alkupuolella. Hänen tyttärensä syntymäpäivät ovat niinikään kesäkuun alkupuolella, joten näitä merkkipäiviä jatkuu vielä kesäkuulle. Pikkusiskollani sitten heinäkuussa. Kevään-kesän lapsia ollaan. :)

Nyt kyllä pitää mennä nukkumaan. Mutta jatketaan tästä ensi kerralla! Nähdään!